Meksikon GP, Mexico City (28-30.10.2016)

meksiko

Kaudella 2015 Meksikon Grand Prix palasi kisakalenteriin 22 vuoden tauon jälkeen. Meksikon osakilpailu ajetaan (Pedro ja Ricardo) Rodriguezin veljesten mukaan nimetyllä Autódromo Hermanos Rodríguez-radalla Meksikon pääkaupungissa Mexico Cityssä.

Rodriguezin veljekset eivät olleet mitenkään erityisen hyviä kuljettajia. Siksi on hieman vaikea ymmärtää miksi rata on nimetty juuri heidän mukaansa. Ristiriita on sama, kuin Suomessa F1-radalle annettaisiin nimeksi Mika Salo ja Heikki Kovalainen Circuit tmv.

Rodriguezin veljeksistä nuorempi, Ricardo, ajoi mm. Ferrarilla, eikä koskaan onnistunut saavuttamaan urallaan kuin vaivaiset neljä pistettä. Saatuaan lopulta kenkää Enzo Ferrarilta, Ricardo siirtyi Lotus-tiimiin, jossa hän ei saavuttanut ainuttakaan pistettä. Mexico Cityn osakilpailun harjoituksissa hän rysäytti autonsa tynnyreistä rakennettuun seinään menettäen mm. henkensä. Ricardo Rodriguez oli kuollessaan vain 20-vuotias, eli vain hieman superlahjakasta Max Verstappenia vanhempi.

Veljeksistä vanhempi, Pedro, ajoi yhdeksän hyvin keskinkertaista ja mitäänsanomatonta kautta eri F1-tiimeissä, onnistuen voittamaan ainoastaan kaksi osakilpailua. 70-luvun urheiluautosarjassa Gulf Racingin Porsche 917 -autoa normaalisti ajava Pedro menehtyi 1971 Saksan Nurembergin Norisring -katuradalla tulipalossa ajettuaan Ferrari 512M:n seinään. Mainitsemisen arvoista lienee on sekin, että legendaarinen suomalaiskuljettaja, Leo Kinnunen, ajoi vuoden 1970 Le Mansissa Pedro Rodriguezin kanssa samassa autokunnassa. Kisa päättyi keskeytykseen vain 22 kierroksen jälkeen.

Monista muista radoista poiketen tämä Mexico Cityn moottorirata ei ole Hermann Tilken käsialaa. Luotettavien huhujen mukaan Hermann Tilken on kuultu juopuneena estoitta ihastelevan ja ylistävän Mexico Cityn moottoriradan design-ratkaisuja, eikä varmaan kenellekään tule yllätyksenä, että Mexico Cityn rata lukeutuu myös parhaimpien ja taitavimpien kuljettajakykyjen suosikkiratoihin.

Suomalaiset eivät ole ikinä voittaneet Meksikossa mitään mainitsemisen arvoista. Siksipä jotkut mielensä pahoittaneet, katkerat ja pahantahtoiset suomalaiset ovat ottaneet asiakseen haukkua meksikaanoja rumilla nimillä sekä halveksua ja vähätellä heidän järjestämäänsä GP-kisatapahtumaa siitäkin huolimatta, että kauden 2015 kisa oli varsin mielenkiintoinen ja tapahtumarikas ja kisan puitteet olivat kertakaikkisen upeat. Unohtamatta, että Meksiko on muutenkin kaikin puolin upea maa.

Tunnelmaltaan rento Meksiko odottaa formulavieraita paitsi kultaisena kimaltavine hiekkarantoineen, myös Atsteekkien ja Maya -intiaanien temppeleihin ja pyramidien uumeniin kätkettyine aarteineen ja kiehtovine taruineen. Kristallinkirkkaat vedet ja lumoavan kauniit koralliriutat houkuttelevat kisavieraita ikään, uskontoon ja ihonväriin katsomatta. Maailmankuulu meksikolainen keittiö tarjoaa kaukaisimmistakin maailmankolkista maahan saapuneille kisaturisteille unohtumattomia makuelämyksiä ja pöperöt voi huuhdella alas pötsiin vaikkapa halvalla tequilalla.

Sanalla sanoen, Meksikon GP on elämys, jonka jokaisen soisi voivan kokea edes kerran elämässään.

Ennakko

Ferrarilla on pakka edelleen täysin sekaisin, eivätkä Maranellon pajan pojat näytä saavan hommaa toimimaan itkemälläkään. Maurizio Arrivabene on osoittanut täydellisen kykenemättömyytensä johtaa F1-tiimiä. On suorastaan ihme, ettei hänelle ole vielä annettu lopputiliä ja lähetetty uusien haasteiden pariin. Ferrarin kuskikaksikkoa ei myöskään ole ruusuilla palkitseminen, kun kauden mittaan valtavin harppauksin parantanut Red Bull on mennyt tallipisteissä menojaan ja italialaiset saavat hävetä silmät päästään.

Ferrari joutuneekin nöyrästi alistuen tyytymään kolmanteen sijaan MM-sarjassa, mikä on erinomainen uutinen ennen kaikkea Lamborghini-kauppiaille. Austinissa Vettel kuitenkin otti mestarin elkein pistejohdon Räikkösen hermojensa petettyä sorruttua amatöörimäisiin virheisiin viimeiseksi jääneen varikkopysähdyksen aikana, jotka aiheuttivat renkaan kiinnitysongelmat ja lopulta moottorin ylikuumenemisen. Ei ole vaikea arvata, että kabinettien ovet käyvät taas, kun Ferrarin lipevän niljakkaat päälliköt käyvät selittelemässä Räikkösen toilauksia välttyäkseen rangaistuksilta.

Mercedeksellä mestaruustaistelu tulee olemaan kiivasta ja peräänantamatonta. Austinissa Lewis osoitti, ettei hän missään tapauksessa ole antamassa periksi. Rosbergilla on tällä hetkellä 26 pisteen etumatka, mutta keskeytykset ja/tai rangaistukset voivat muuttaa tilanteen hyvinkin nopeasti.

Bottaksen surullisen kehnot ajosuoritukset Austinissa eivät olisi voineet tulla huonompaan aikaan. Valtterilta vaaditaan edelleen näyttöjä, ei tälläkään kertaa onnistunut vakuuttamaan tiimiä siinä määrin, että jatkosopimus olisi julkistettu. Katsomme kuitenkin luottavaisin mielin tulevaisuuteen ja uskomme mielellämme Valtterin saavan kokoon kuljettajapaikkaan oikeuttavan summan sponsorirahaa.

Ilman harmillista epäonnea myös Räikkösen kyykyttäjän maineen itselleen ansainnut superlahjakas kuljettajanuorukainen, Max Verstappen, olisi Vettelin tavoin ohittanut Räikkösen MM-pisteissä. Uskomme Maxin laittavan kaiken peliin Meksikossa ja näyttävän Räikköselle missä kaappi seisoo.

Ei ole epäilystäkään, etteivätkö meksikolaiset Sergio Perez ja Esteban Gutierrez pyrkisi tarjoamaan kotiyleisölle unohtumattomia kisaelämyksiä. Toivotamme mitä parasta onnea myös heille.

Linkit