Aldon Blogi #2: Rebellion RE-1 Chronograph
Palasin Bakusta juuri ennen juhannusta ja täytyy sanoa, että Azerbaizan on kertakaikkisen surkea maa. Olin toki tietoinen, että kyseessä on Neuvostoliiton perinteitä vaaliva köyhä ja kapinen ählämimaa, mutta ahdistava ja elämänvastainen ilmapiiri yllätti minut täysin. Baku on likainen, saastainen kaupunki, jonne en aio palata enää ikinä.
Azerbaizanin naiset ovat hyvin konservatiivisia ja jouduin Phoenix Pubissa näkemään kohtuuttomasti vaivaa löytääkseni rumien ja karvaisten rupunaisten joukosta kelvollisen azerinuorikon hotellisviittiini opastamaan minua eksoottisen kulttuurinsa saloihin.
En voi väittää, että maailman rikkaimpiin lukeutuva Carlos Slim kuuluisi lähimpään ystäväpiiriini, sillä yritän parhaani mukaan välttää kaveeraamista rasvaisten meksikaanojen kanssa. Kuulumme samaan vapaamuurarilooshiin, joten hyvänpäiväntuttuja kuitenkin olemme. Kesken illanvieton Carlos yllättäen lähetti minulle tekstiviestin, jossa kertoi joutuneensa paikallisen miliisin pidättämäksi syistä, joita en tässä ryhdy edes arvailemaan. Tykitin siis pikaisesti vielä yhden satsin azerineidon ahnaille nielurisoille ja riensin kiireen vilkkaa limusiinikyydillä lunastamaan looshiveljeäni ulos tyrmästä.
Bakun miliisiasema on synkkä ja saastainen läävä, hieltä ja ulosteilta haiseva rotanloukko, jossa katkerana itkevä Carlos virui santarmien ja salaisen poliisin agenttien piestävänä. Pitkien ja voimiani koettelevien neuvottelujen päätteeksi pääsimme lopulta sopuun Carlosin vapauden hinnasta. Jouduin luopumaan rakkaasta Rebellion RE-1 -kellostani. Aloin voida pahoin kun karvaista sikaa muistuttava poliisipäällikkö pujotti upean kelloni hikiseen ranteeseensa. Carlos kuitenkin vapautettiin sopimuksemme mukaisesti ja se tietenkin oli pääasia ja koko homman perimmäinen tarkoitus.
Tilasin taksin veren ja eritteiden tahrimaan lakanaan nyyhkyttäen kääriytyneelle Carlosille. Taksia odotellessamme tein hänelle kertakaikkisen selväksi, että tämä tulee hänelle erittäin kalliiksi ja tulen varmasti ottamaan korvauksen korkojen kera myös upean kelloni menettämisestä.
Palatessani hotellisviittiini, järkytys oli melkoinen. Sillä aikaa, kun olin puhumassa Carlosia ulos putkasta, viehkeä azerineito oli häipynyt sviitistäni vieden mukanaan VIP-kutsukorttini sekä varikkopassini. Soitto Ron Dennisille riitti takaamaan pääsyni rata-alueelle ja kyllähän sitä VIP-kohteluakin oli tarjolla, mutta pointti ja tarinan opetus tässä kuitenkin on se, että azerinaiset ovat epärehellisiä ja petollisia huoria. En hyvällä tahdollakaan voi arvostaa tuollaista.
Suomeen palattuani sain jälkeenpäin kuulla tuttaviltani, että omaisuuttani häikäilemättä anastanut petollinen neitonen oli VIP-kutsukorttiani kaupitellessaan piesty vartijoiden toimesta pahanpäiväisesti Bakun rata-alueen portilla. En ole vähimmässäkään määrin katkera, mutta toisaalta en voi tuntea muutakaan kuin silkkaa vahingoniloa.
Ensi viikolla kohti Itävaltaa sekä uusia seikkailuja alppien, oluen ja nahkahousujen maassa.
Aldo N.
Asiantuntija
Helsinki 25.6.2016
