Hamilton: Kansallislaulut tympivät

Hamilton: Kansallislaulut tympivät

2C777BEE00000578-0-image-a-6_1442588713667

Mercedeksen Lewis Hamilon on astunut median parrasvaloihin kritisoimaan palkintojenjakotilaisuuksissa soitettavia kansallislauluja. Hamiltonin mielestä kansallislaulut ovat pitkäveteisiä ja kuljettajana hän toivoisi palkintokorokkeelle parempaa musiikkia.

– Olen lopen kyllästynyt kansallislauluihin. Mielestäni ne ovat huonoa musiikkia ja pitkäveteistä roskaa. Kansallislaulut pilaavat voittajan tunnelman. Lisäksi ne ovat aivan liian pitkiä, eikä niitä jaksaisi millään kuunnella loppuun asti, laukoo Hamilton.

Britannian kansallislaulu God Save the Queen kestää noin 45 sekuntia. Saksan hymni, Das Deutschlanlied n. 55 sekuntia. Brasilian kansalishymni kestää lähes 2 minuuttia. Suomen kansallislaulua ei ole kuultu aikoihin, eikä sen kestosta ole kuin hataria muistikuvia ja sukupolvelta toiselle siirtynyttä perimätietoa.

Hamilton ehdottaakin kansallislauluista luopumista ja niiden korvaamista kappaleella, jonka kisan voittanut kuljettaja saisi itse valita. Hamilton on tätä tarkoitusta varten palkkaamansa maailmankuulun huippu-DJ Paul Oakenfoldin avustuksella levyttänyt Rap-CD:n, jonka kappaleita hän mielellään soittaisi palkintojenjakotilaisuuksissa.

– Olen säveltänyt levylleni paljon erilaista materiaalia perus-räpistä technoon, danceen ja dub-stepiin. Näihin biiseihin ei kyllästy ja niitä kuunnellen jaksaa seistä palkintokorokkeella tuulettamassa pidempäänkin, kertoo Lewis Hamilton.

Toimittajat informoivat Lewisille kansallislaulun olevan olennainen osa palkintoseremonian perinnettä, eikä siitä luopuminen välttämättä ole kovin helppoa ja yksinkertaista.

– Mikäli God Save The Queen on aivan pakko soittaa, levylläni on siitä tajunnan räjäyttävä 12″ megamix-dance -versio. Antakaa minulle tilaisuus näyttää mihin pystyn, en pyydä muuta.

Levyartisteina menneisyyden mestareista ovat kunnostautuneet myös mm. Jacques Villeneuve ja Damon Hill.